Väriä ja ystäväpohdintoja

Miten on, että aina keväällä tulee kaipuu väreihin. Kun riisuin olohuoneesta ruudulliset jouluverhot ja muut joulujutut, jäi aika laimea tunnelma. Vähän pliisua se valkeus ja ruskeus. Selvästi kaipasi sekä olohuone että minä jotain väriä. Vaan onneksi oli pliisut värit,nyt kaveriksi kelpasi vaikka mikä. Vaikka se sininen, joka katosi sisustusväreistäni vuosiksi ja nyt teki näemmä paluun. Sininen on ihana väri; raikas ja puhdas.

Hankinpa sitten Ikeasta uuden sohvan päällisen ja muutamat kivat tyynynpäälliset. Ja heti on asteen parempi. Ektorpin etu on kyllä nuo irtopäälliset!! voi kunpa niitä vaihtoehtoja olisi vaan vielä enemmän. Uudella sohvanpäällisellä uudistaa kyllä koko huoneen ilmeen tosi helposti ja ikean hinnoilla vieläpä hurjan edullisestikin. Katselin vaihtoehtoja täältäkin, mutta enpä oikein innostunut mistään joten valitsin ihan tylsästi IKEAn oman.

Nyt pakko saada vielä ompeluaikaa illalla ja ompelen siniruudulliset verhot valkoisten kaveriksi.

Verhot on selvästi mun heikkokohta. Olen tosi nirso, mutten kuitenkaan tiedä mitä haluan. Aika huono yhtälö. Tilasin jo hädissäni Ellokselta vaaleanpunaiset laskosverhot yläkertaan. Eipä ne nyt sinne sovikaan. Liian hempeetä ja alkaa olemaan jo asteen liikaa vaaleanpunaista (makuuhuoneessahan jo on uudet vaaleanpunaiset verhot). Maalasin muutamat tuolitkin jo vaalenapunaisella, tässä värinälässäni. Niistä myöhemmin. Kivat tuli :)

Työrintamalla tapahtuu nyt käänne. Se mistä haaveilin ei onnistunutkaan. Tuli liikaa mutkia matkaan ja laskelmat osoittivat ettei vaan kannata. Ei ainakaan vielä. Mutta työllistyn nyt toisaalle, ihan vaan toimistohommiin. Vähän uudenlaista, mukavan tuntuinen pomo ja mukava palkka. Varmasti kivoja työtehtäviä ja uuden oppimista. Ainoa miinus on piiiiiitkä työmatka, mutta täytyy yrittää hyödyntää sekin jotenkin. Sen siitä saa kun muuttaa maalle. Kolikolla on se kääntöpuoli.
Nyt vaan ensin hiihtoloma Tukholmassa pienten kanssa ja sitten alkaa arki. Pitkät päivät ja vähän vapaa-aikaa. Mutta olen kyllä mielissäni että pääsin töihin ja sellaisiin joita toivoinkin.

Nyt ystävänpäivänä muistin kortilla vain kahta ystävää. Ne on ns. ikuisia ystäviä, jotka ovat olleet siinä aina. Sellaisia jotka iloitsevat onnistumisista ja tsemppaavat vastoinkäymisissä. Välillä ollaan oltu tiiviimmin yhdessä ja elämäntilanteiden muuttuessa joskus harvemmin. Välimatkat haittaa usein tapaamista, mutta onneksi on puhelimet :).

Olen huomannut, ettei se olekaan ihan helppoa saada tuttavia-ystäviä rehellisesti iloitsemaan omasta onnistumisista ja onnesta. Ja kun kenenkään elämä ei ole pelkkää onnea ja onnistumista, niin kateus on ihan turhaa. Kaikilla on omat vaikeudet ja surut, siksi joskus ei vaan mene jakeluun miksi niistä toisten iloista on niin vaikea iloita. Onko se toisen ilo omasta ilosta pois? Siksipä minusta sanonta "ystävä hädässä tunnetaan", voisi ihan yhtähyvin olla "Ystävä onnessa tunnetaan". Sellainen on minusta oikea ystävä joka ihan oikeasti ilostuu myös ystävän onnesta ja onnistumisesta.

Mukavaa ystävänpäivää!