Inspiraatiota etsimässä

Meillä on taas kaksi kipeää lasta (kolmas toistaiseksi terve, iloitkaamme siitä). Toisella taitaa olla 4 antibioottikuuri menossa. Kumpikin yskii keuhkojaan pihalle öisin ja toinen niiskuttaa päivisin nenäänsä oikein urakalla. Ei sosiaalista elämää siis meillä vain kotona kökkimistä. Siksi bloggailu tuntuukin entistä tärkeämmältä. En pääse edes kauppaan, saati sitten kerhoon tai muskariin. Oivoi.

Onneksi viimeviikolla ehdin käydä kirjastossa. Hain inspiraatiota usein kirjoista. Nyt tarvisin inspistä muutamastakin asiasta ja apua hain tälläkertaa;
A. ruuanlaittoon, mistä ihmeestä keksi jokapäivä jotain makoisaa ja terveellistä ruokaa aikuisille ja lapsille. Samat "bravuurit" pyörii vaan. Kohta kyllästyy muutkin kuin minä. Siis lastenruokakirja, syvennyn siihen kohta. Mun bravuurini on muuten tofu ja muussi. Olisiko jollain jakaa jotain muuta arjenbravuuria (ilman lihaa siis, jotta minäkin voin syödä)?

B. Ompelu. Minulla on kankaita. On työhuone. On lankoja. Puuttuu aika ja inspiraatio. Etenkin aika. Aikaa on yleensä siinä 22.00 jälkeen ja silloin en vaan enää jaksa, kun tietää että yöllä pitää herätä ainakin kerran, useimmiten vähän useamminkin. Vaan siltikin ihan uholla lainailin ompelukirjoja...saahan sitä haaveilla. Ja pitäkin. Ja suunnitella.



Tykkäsin tuosta Butcherin Ompelun iloa kirjasta. Juurikin sopivia pikkuprojekteja pullollaan ja kuin tehty minulle. Ajattelin toteuttaa ainakin pyykkipoikapussin, näytti juuri sellaiselta yhden illanjutulta, jollaista olen vailla...että tälläisiä yhden illanjuttuja täällä siis suunnitellaan :). Täytyy vaan etsiä varastoista jokin sopiva "säänkestävä" kangas, jotta voin unohtaa pussukkani välillä ulos pyykkien kanssa.




Kuvat kirjasta Ompelun iloa /Alice Butcher

Olisipa ihanaa jos saataisikin jo ensikesänä rakennettua ulos sellainen kunnon pyykkinarusysteemi. Mikä siinä onkin että ulkona kuivatetut tekstiilit tuntuu aina ihan erilaiselta ja raikkaalta. Jopa ne jotka unohdin edellisessä asunnossamme taloyhtiön narulle muutamaksi päiväksi/sateeksi. Minulla oli varmaan tosi kätevän emännän maine muutenkin siinä yhtiössä. Oi että, joskus sitä vähän kaipaa niitä naapureita -niitä joilta mikään ei jäänyt huomaamatta. Toisaalta ne toivat turvaakin vaikka usein vähän ahdistivatkin. Nyt näkyy kyllä naapurien talon katto, mutten ole vielä keksinyt millä verukkeella menisin heitä tervehtimään. Suunnittelin joulukukan vientiä, mutta se sitten jäi. Nythän tulee tietysti pääsiäinen...joskos mentäisi koko perhe virpomaan. Ja kuka sanoi ettei kaupungissa tunneta naapureita...minä ainakin tunsin, mutta nyt en. vielä. Se on ehdottomasti korjattava pikapuoliin. Mehän ollaan asuttu täällä kohta jo puoli vuotta. Hui.